Uunikirjolohi: Kalaruoat: Keittotaito - ruoanvalmistuksen opas

Uunissa kypsennetystä kalasta tulee mehevää. Samalla valmistuu maukas liemi kastiketta varten.

Uunikirjolohi ( 4:lle )

Uunikirjolohi muusin kanssa
Uunikirjolohta perunamuusin kanssa.

Perkaa ja pyyhi kala(t).
Huuhdo purjo ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi.
Kuori ja hienonna sipuli.
Levitä puolet sipulisilpusta ja purjosuikaleista kevyesti voideltuun uunivuokaan.
Nosta kalat sipulien päälle ja ripottele loput sipulit pinnalle.
Mausta kalat suolalla.
Kaada vuokaan viini ja vesi ja peitä vuoka foliolla.
Kypsennä kaloja uunissa 200°C:ssa 20 - 30 min.
Ota kalat vuoasta ja pidä lämpiminä.
Kaada liemi sipuleineen kattilaan ja keitä sitä hieman kokoon.
Sekoita arrowjuurijauhot kermatilkkaan.
Sekoita suurus ja loppu kerma liemeen ja keitä sitä muutama minuutti.
Vatkaa kastikkeeseen lopuksi voi pieninä nokareina.
Mausta kastike.
Nosta kalat tarjoiluvadille.
Vedä niistä nahka pois ja kaada kastike kalojen päälle.

Tarjoa lisäkkeenä salaattia ja perunalunta.

Reseptihakuun