Zorban piiras (6-8 palaa)
Aika: n. 1 1/4 tuntia.
Ainekset
Taikinaan:
- 1 dl grahamjauhoja
- 1 1/2 dl vehnäjauhoja
- 2 rkl fariinisokeria
- 50 g margariinia tai voita
- 100 g rahkaa
Täytteeseen:
- 1 tlk (400 g) päärynänpuolikkaita
- 1 tlk (400 g) aprikoosin puolikkaita
- 3 rkl pinjansiemeniä tai paahdettuja auringonkukansiemeniä
- 1/2 sitruunan mehu
- 2 keltuaista
- 1/2 dl hunajaa
- 1 1/2 dl kermaa
- 1 tl jauhettua inkivääriä
Valmistusohjeet
- Mittaa taikinan aineet kulhoon ja sekoita ne käsin tai koneella sileäksi taikinaksi. Painele taikina suorareunaiseen vuokaan, jonka halkaisija on 22 cm. Paista kuorta 200-asteisessa uunissa n. 10 min.
- Valuta liemi hedelmistä. Leikkaa päärynät lohkoiksi ja asettele renkaaksi reunoja myöten vuoan pohjalle. Pane aprikoosit pyöreä puoli ylöspäin piiraan keskelle. Lisää sitruunamehu pinnalle mausteeksi, samoin siemenet.
- Sekoita keltuaiset, hunaja ja kerma keskenään. Mausta inkiväärillä. Kaada munamaito hedelmien päälle. Paista piirasta 40 - 50 min., eli kunnes munamaito hyytyy.
Tarjoa piiras haaleana jääkylmän kerman tai notkeaksi sulatetun jäätelön kanssa.
Lisätietoa:
Herkullinen, hieman toisenlainen piirastaikina, johon tulee fariinisokerista erikoinen maku. Grahamjauhot myös maustavat kevyttä ja herkullista piirasta kiinnostavasti.
Herkullinen, hieman toisenlainen piirastaikina, johon tulee fariinisokerista erikoinen maku. Grahamjauhot myös maustavat kevyttä ja herkullista piirasta kiinnostavasti.
Ravintoarvot (per pala):
Energia: 220 kcal
Proteiini: 5 g
Rasva: 9 g
Hiilihydraatit: 30 g
Sokeri: 15 g
Suola: 0,2 g