Virossa matkustava voi suhteellisen helposti törmätä kalanviljelylaitokselle johdattaviin opaskyltteihin. Maan lukuisissa viljelylaitoksissa lohen tai kirjolohen voi joko ostaa tai pyytää itse. Sesonkiaikana Viroon tuodaan myös pohjoisten merialueiden edullista punaista kalaa. Ei siis ihme, että ennen vanhaan vain rikkaiden ruokapöytään kuulunut herkku on tätä nykyä tuttu myös tavallisille virolaisille.
Smetana piparjuurikastikkeeseen:
Tarjoiluun:
Aseta kala leivinpaperilla peitettyyn uunivuokaan nahkapuoli alaspäin.
Sivele kala öljyllä tai voisulalla ja ripota päälle suolaa.
Paista 200-asteisessa uunissa 15 - 20 min.
Valmista sillä aikaa kastike:
sekoita smetana, piparjuuri ja pieneksi kuutioitu kurkku.
Tarjoa valmis kala kastikkeen ja keitettyjen perunoiden kanssa.