Silakka - hopeakylkinen herkku
Merisilakka on luonnonvaraisista kaloistamme hinnaltaan edullisin ja helpoin käsitellä. Silakkaruoat valmistuvat nopeasti, ja ovat monen mielestä myös parhaan makuisia. Silakoita ei tarvitse suomustaa, eikä ruotoja välttämättä poistaa. Perkaus käy vaikka näin: saksilla pää poikki kidusten alta ja maha auki peräaukkoon asti. Sisälmykset vedetään sormella pois häntäpäästä alkaen. Tarvittaessa silakat voi nopeasti huuhdella juoksevan, kylmän veden alla, ja ne ovat valmiita vaikka paistettaviksi. Maukkaimmat silakkapihvit tai uunisilakat syntyvät itse fileoiduista kaloista. Fileointi ei ole vaikeaa, mutta kylläkin aikaavievää, varsinkin jos silakat ovat hyvin tuoreita. Hyviä ja edullisia silakkaruokia tulee myös valmiina fileinä ostetuista silakoista. Fileoitaessa perattu silakka avataan varovasti sormin. Kalan lihaa painellaan sormella selkäruodon molemmin puolin, niin että ruoto irtoaa. Lopuksi ruoto vedetään pois.
Perkaa silakat. Sekoita lautasella jauhot ja mausteet, ja kääntele silakat seoksessa.
Voit käyttää myös pelkästään ruis- tai vehnäjauhoja.
Paista silakat miedolla lämmöllä kauniin ruskeiksi.
Tarjoa perunasoseen tai keitettyjen perunoiden kera.
Aseta fileet muoviselle työlaudalle tai tarjottimelle nahkapuoli alaspäin.
Ripota niille suolaa, varovasti valkopippuria, sekä tillisilppua.
Kääri fileet rullalle fileen häntäpäästä alkaen.
Voitele matala uunivuoka voilla, öljyllä tai margariinilla,
ja asettele rullat vuokaan vieri viereen.
Ripota niiden pinnalle silputtua sipulia.
Sekoita kerma ja tomaattisose ja kaada rullien päälle.
Paista 200-asteisessa uunissa 20 min.
Oopperakellarin silakat
Ohje on peräisin tunnetusta, tukholmalaisesta ravintolasta - Oopperakellarista.
Ruoka on ollut ravintolan ruokalistalla varmasti ainakin 1920-luvulta lähtien, mutta luultavasti jo 1800-luvulla.
Leivitykseen:
Paistamiseen
Sekoita keltuaiset ja kerma kulhossa.
Pane silakkafileet seokseen ja pidä niitä siinä 1 - 2 tuntia fileitä
välillä käännellen.
Valuta.
Taita fileet takaisin kalan muotoon ja leivitä suolalla maustetuissa ruisjauhoissa.
Paista silakat molemmin puolin kauniin värisiksi ja kypsiksi.
Tarjoa perunasoseen tai keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa.
Silakat sopivat hyvin myös ruis- ja näkkileivän päällysteenä syötäviksi.
Silakat a'la Catielin
Kermaviilissä marinointi häivyttää silakasta sille ominaisen hajun ja pehmentää kalan lihan. Ruokalaji on alunperin kehitetty tukholmalaisessa ravintola Oopperakellarissa.
Sekoitetaan kermaviilin joukkoon keltuaiset, sinappi, suola ja valkopippuri.
Lisätään silakat liemeen, käännellään hellästi, että jokainen saa osansa seoksesta.
Annetaan maustua kaksi tuntia jääkaapissa.
Taittele fileet uudelleen kaksin kerroin kalan muotoon. Kääntele ne leivitys-jauhoseoksessa.
Paista silakat molemmin puolin kauniin värisiksi ja kypsiksi.
Tarjoa kuten edellä.
Tomaattikastike:
Ripottele silakkafileille suolaa, kääri ne rullalle ja lado laakeaan uunivuokaan.
Sekoita kastikkeen ainekset ja kaada se kalarullien päälle.
Kypsennä uunissa 200 asteessa n. 30 - 40 minuuttia.
Silakat maistuvat sekä kuumina että kylminä esimerkiksi perunoiden ja leivän kanssa.
Leikkaa porkkana pienen pieniksi kuutioiksi tai raasta se karkealla terällä.
Sekoita porkkanakuutioiden joukkoon ruohosipuli-, tilli- ja kirvelisilppu.
Lado silakkafileet voipaperin päälle työpöydälle nahkapuoli alaspäin.
Ripottele fileille kevyesti suolaa ja valkopippuria sekä mausteyrttisekoitusta.
Käännä fileet takaisin kalan muotoon ja lado ne uunivuokaan.
Ripottele loput seoksesta kalojen päälle sekä hivenen suolaa ja valkopippuria.
Kaada vuokaan kalojen päälle kerma.
Anna ruoan kypsyä 200 asteessa 30 - 40 minuuttia.
Tarjoa silakat keitettyjen perunoiden kanssa.
Aika: 40 min.
Täyte-ehdotus I:
Täyte-ehdotus II:
Täyte-ehdotus III:
Leivittämiseen:
Paistamiseen:
Fileoi tuoreet silakat tai sulata pakastefileet osittain.
Mausta fileet lihapuoleltaan suolalla.
Valitse jokin täyte-ehdotuksista.
Maustevihannekset on kätevintä silputa suoraan fileille.
Sekoita purjosilppu mätitahnan joukkoon.
Saksi tai leikkaa anjovisfileet pieniksi paloiksi.
Levitä leivitysseos voipaperin päälle.
Pane puolet silakkafileistä nahkapuoli leivitysseosta vasten paperille.
Jaa täyteseos fileille ja pane jokaisen päälle toinen filee nahkapuoli ylöspäin.
Käännä pihvit jotta myös toinen puoli leivittyy.
Paista pihvit pannussa tai uunissa.
Tarjoa perunasoseen ja raikkaan salaatin kanssa.
Ota iso pala leivinpaperia pöydälle.
Ripottele paperille ruisjauhot.
Levitä ruisjauhon päälle silakkafileet nahkapuoli alaspäin.
Paloittele pekoni. Asettele pekonia joka toiselle silakkafileelle.
Ripottele mausteeksi timjamia ja mustapippuria.
Pane päälle pelkät silakkafileet.
Kuumenna paistinpannussa rasva ja ruskista silakkafileet kypsiksi.
Tarjoa perunasoseen ja raikkaan salaatin kanssa.
Rapusilakat tomaatin punaamina ja kruunutillin tuoksuisina tuovat pöytään rapukekkereiden tuntua.
Aika: n. 1 tunti
Pinnalle:
Perkaa silakat, huuhdo nopeasti ja fileoi.
Mausta fileet lihapuolelta suolalla ja valkopippurilla ja kääri sen jälkeen rulliksi lihapuoli ulospäin.
Lado rullat voideltuun laakeaan uunivuokaan tai pannuun.
Kumoa tomaattimurske joukkoon ja ripottele pinnalle tillinsiemenet tai silppua tuore kruunutilli päälle.
Peitä kannella tai foliolla ja hauduta miedolla lämmöllä liedellä tai 200 asteisessa uunissa 20 - 25 min.
Silppua ennen tarjoamista pinnalle tuoretta tilliä.
Tarjoa ruoka kuumana tai kylmänä.
Aloita ruoan valmistus perunoista.
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Pese perunat hyvin ja halkaise ne.
Leikkaa perunan puolikkaat puoliksi tai kolmeen osaan pitkittäin, jolloin saat veneen mallisia paloja.
Levitä perunaveneet pellille leivinpaperin päälle.
Sekoita mausteet öljyn joukkoon ja levitä seos leivinsiveltimellä perunoille.
Paista perunoita yksinään n. 10 - 15 minuuttia uunissa.
Valmista sillä aikaa silakkapihvit.
Levitä puolet fileistä nahkapuoli alaspäin työlaudalle.
Sekoita maustekastiketta makusi mukaan tuorejuuston joukkoon ja jaa juusto pieninä nokareina silakkafileille.
Nosta juustottomat fileet nahkapuoli ylöspäin kansiksi juustofileille.
Murskaa maissihiutaleet kourassasi.
Sekoita kulhossa juustoraaste, paprikajauhe, chili ja suola maissihiutalemurskan kanssa.
Ota perunapelti uunista ja siirrä perunat pellin toiseen reunaan.
Nosta silakkapihvit perunoiden seuraksi pellille.
Ripottele juustoraasteseos pihveille.
Paista silakkapihvejä ja perunoita n. 15 minuuttia, kunnes perunat ja pihvit ovat kauniin värisiä ja kypsiä.