Samppanjalasi, valkoviinilasi, punaviinilasi, jälkiruokaviinilasi, vesilasi.
Joka juomalle on olemassa omanlainen lasinsa, jonka tarkoitus on "ottaa juomasta paras irti".
Viinit valmistetaan huolella, ja ne ansaitsevat hyvän lasin antaakseen parastaan. Oikeanlaisessa lasissa juoma näyttää kauniilta, ja lasin muoto vaikuttaa erittäin paljon myös juoman tuoksuun ja makuun.

Samppanjalasit ovat perinteisesti olleet kapeita, korkeita ja pienipesäisiä. Nykyään trendikkäimpiä ovat lasit, joiden pesä on suuri ja reunoiltaan sisäänpäin kaartuva. Näin aromit saadaan ohjattua parhaiten nenään. Samppanjalasin on hyvä olla myös keveä ja siro. Painolla on merkitystä, jos juomisen aikana seistään. Myös lasin suutuntuma on parempi, kun reuna on ohut.

Viinilasihifistelijöillä on omat lasinsa eri rypäleistä tehdyille viineille. Yleisemmällä tasolla punaviinilasi eroaa valkoviinilasista isommalla koollaan, jossa viinin aromit saadaan lasia pyörittelemällä parhaiten irti.

Eri olutlaaduille tehdyt lasit on suunniteltu mm. sen mukaan, miten olut vaahtoaa ja minkä muotoisessa lasissa oluen aromit nousevat voimakkaimmin esille.

Juhlapöydässä noloin moka on ottaa viinilasia pesästä kiinni ja horaista lasi tyhjäksi ennen kuin ruoka on tullut pöytään. Juoman jättäminen sen sijaan on ihan sallittua.

Alkudrinkkejä tarjoiltaessa on hyvä tapa antaa vieraille lupa heti maistaa saamaansa juomaa. On ikävä seisoskella pitkään samppanjalasi kädessä saamatta juoda sitä.

Juomalasien abc

Punaviinilasi
Punaviinilasi on tyypillisesti isopesäinen, jotta ilman kanssa kosketuksissa olevan viinin pinta-ala on sopivan suuri.
Valkoviinilasi
Valkoviini tarjoillaan yleensä punaviinilasia pienemmästä lasista, sillä se kapea lasi pitää viinin viileänä.
Pieni viinilasi
Pieni viinilasi on tarkoitettu jälkiruokaviineille. Pienempi suuaukko tiivistää viinin aromeja.
Pitkä ja kapea kuohuviinilasi
Nuorille kuohuviineille sopii pitkä ja kapea kuohuviinilasi.
Laakea lasi
Laakeassa lasissa viinin kuplat katoavat nopeammin. Laakea lasi on toki kuvauksellinen valinta.
Tulppaanilasi
Tulppaanilasi on monipuolinen olutlasi, joka tiivistää vaahtokukan ja aromit mutta pitää juoman kylmänä.
Aromilasi
Perinteinen aromilasi on tulppaanilasin tavoin sipulimainen ja tiivistää juoman maku- ja tuoksuaromeita.
Vehnäolutlasi
Vehnäoluelle soveltuu alhaalta kapea lasi, joka säilyttää oluen vaahdon ja aromin hyvin.
Pilsnerlasi
Pilsner-lasissa kuplat ja juoman väri pääsevät oikeuksiinsa, mutta aromit eivät tiivisty kuten sipulimaisissa laseissa.
Pintlasi
Perinteinen pint-lasi on monissa baareissa käytetty lasi sen edullisen tuotannon ja helpon säilytettävyyden takia.


Alkup. 30.12.2017
Reseptihakuun