Šarlotta - perinteinen jälkiruoka
Alunperin tämän kuuluisan jälkiruoan kehitti hovin herkuttelua varten Aleksanteri I:n keittiömestari.
Kotona valmistettu šarlotta on aina suuren ihastuksen aihe. Valmistusohjetta tarkoin noudattamalla tämä herkku onnistuu vasta-alkajaltakin. On vain varottava, ettei šarlotta rikkoudu. Ota šarlotta jääkaapista vasta vähän ennen tarjoilua, irrota varovasti vuoasta ja korista nopeasti.
Aika:
valmisteluun 40 min.
hyytymiseen 2 - 3 tuntia
Leikkaa sekahedelmät pieniksi palasiksi ja pane ne sherryyn likoamaan muutamaksi tunniksi.
Viillä vaniljatanko auki ja kuumenna se maidossa.
Kun maito on kiehumapisteessä, nosta kasari levyltä.
Pane liivatelehdet kylmään veteen.
Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi.
Nosta vaniljatanko maidosta ja kaada maito varovasti munavaahtoon.
Kuumenna seos uudestaan kiehumapisteeseen ja nosta liedeltä.
Purista liivate kuivaksi ja vatkaa se hyvin kuumaan munavaahtoseokseen.
Sirottele pinnalle vähän sokeria, ettei muodostu kuorta.
Kun hyytelö on hieman jähmettynyt ( sen ei tarvitse kokonaan kiinteytyä ), lisää vaahdoksi vispattu kerma.
Nosta irtoreunaisen vuoan reunarengas kakkulautaselle.
Leikkaa kekseistä toinen pää tasaiseksi ja lado keksit kehäksi vuoan reunoja vasten tasainen pinta pohjaa vasten.
Lisää liotetut sekahedelmät sekä sherry hyytelöseokseen.
Täytä vuoka seoksella: varo, etteivät keksi kaadu.
Anna seoksen hyytyä jääkaapissa 2 - 3 tuntia.
Poista ympäröivä rengas varovasti ennen tarjoamista ja korista šarlotta kermavaahtoruusukkeilla.
Saman perusohjeen mukaisesti voit valmistaa erilaisia šarlottia ( tällöin jätetään pois sekahedelmät ja sherry ):
Lisää maitoon kuorittuja, rouhittuja manteleita tai pähkinöitä ja anna kiehahtaa. Jätä mantelit tai pähkinät likoamaan maitoon muutamaksi tunniksi, siivilöi maito ( halutessasi voit jättää mantelit tai pähkinät maitoon ) ja valmista šarlotta perusohjeen mukaisesti.
Lisää ohjeen aineksiin 150 g tummaa suklaata. Sulata suklaa kahteen ruokalusikalliseen vettä vesihauteessa; sekoita maitoon.