Hummeriliemessä voi keittää kalaa tai vihanneksia, ja se sopii myös hummeriveloutén ja kalakeittojen pohjaksi. Sitä voi tarjota myös sellaisenaan ja lisätä höysteeksi hummerinpyrstöjä, teelusikallisen ranskankermaa, kaviaaria tai merilevää.
Kiehauta 1 1/2 l vettä.
Upota hummerit 20 sekunniksi kiehuvaan veteen ja nosta ne sitten vadille.
Ota keitinvesi talteen myöhempää käyttöä varten.
Taita pyrstöt irti - pyrstö on hummerin ylellisin osa ja aivan liian hieno käytettäväksi liemeen.
Se pääsee paremmin oikeuksiinsa salaatissa, keitossa tai omana ruokalajinaan.
Jauha hummereiden muut osat ( myös kuoret ) monitoimikoneessa soseeksi.
Silppua sipuli ja salottisipulit.
Paloittele valkosipuli.
Huuhdo tomaatit ja leikkaa ne neljään osaan.
Kuumenna oliiviöljy vähintään 2 litran kattilassa.
Lisää hummerisose ja anna sen kuullottua 2 min.
Lisää sitten sipuli, salottisipuli ja valkosipuli ja anna kuullottua 1 min.
Lisää vielä tomaatit.
Sekoita hyvin ja anna kuullottua puoli min.
Kaada valkoviini ja konjakki yhtä aikaa kattilaan.
Anna kiehua, kunnes neste on haihtunut lähes kokonaan.
Lisää sitten hummereiden keitinvesi.
Ripottele päälle suola ja pippurit.
Anna kiehua hiljaa 35 min.
Katkaise sitten virta ja anna kattilan olla levyllä vielä 10 min.
Siivilöi liemi.
Käytä tiheää siivilää ja puserra kaikki neste sen läpi, sillä maku on tiivistynyt nesteeseen.