Ranskalaisten rakastama herkku. Varo ainoastaan, ettet kypsennä ankanrintaa liian pitkään. Tämä liha on parhaimmillaan, kun se on hieman punertavaa.
Tee ankanrintaan rasvapuolelle kevyet viillot lähes lihaan asti.
Ruskista palat paistinpannulla ensin rasvapuolelta kunnolla rapeaksi paistaen ja sitten vatsapuolelta nopeasti.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Laita ankanrinnat 150-asteiseen uuniin n. 10 minuutiksi.
Anna vetäytyä n. 10 min. foliossa ennen viipalointia.
Leikkaa ohuiksi viipaleiksi.
Hunajaglaseerattua ankanrintaa
Kaikkia yhtä paljon.
Sekoita ainekset keskenään ja sivele paistetun ankanrinnan päälle ennen viipaloimista.
Freesaa sipuli ja pinaatti kevyesti öljyssä ja mausta suolalla ja pippurilla juuri ennen tarjoilua.
Appelsiinikastike
Freesaa sipuli voissa ja sekoita kanaliemi, appelsiinimehu ja appelsiinin kuoriraaste.
Keitä ja anna saostua.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Lisää voi joukkoon vähän ennen tarjoilua.
Sitrus-couscous
Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaisesti, kuitenkin kasvislientä käyttäen.
Ota kattila pois levyltä ja aseta sen päälle muovikelmu.
Anna hautua 15 minuuttia.
Sekoita couscousin joukkoon appelsiini- ja sitruunaviipaleet.
Ripottele päälle oliiviöljy, suolaa ja pippuria.
Asettele lautasille pinaattiseos ja ankanrintaviipaleet.
Valuta ympärille appelsiinikastiketta ja tarjoile sitrus-couscousin kanssa.